YRITYKSEMME HISTORIA ON PITKÄ
Itä-Rajan Pesupalvelu on perheyritys, jossa toimii yrittäjä jo kolmannessa polvessa.
Eero Niemi aloitti yrittäjyyden Sallassa kuljetusalalla jo 1960-luvulla, ja sai ansiokkaasta työstään Sallan ensimmäisen yrittäjäpalkinnon silloisen puolisonsa Ainin kanssa vuonna 1979.
Heidän tyttärensä Eira Niemi-Hautala osti paikallisen pesulan vuonna 1995 ja rakennutti nykyiset uudet modernit tilat Teollisuustielle muutama vuosi myöhemmin. Eiran tytär Krista Hautala otti ohjat pesulan hoidosta vuonna 2020.
IRPP muualla:
“Yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut unelmani tai edes selkeä vaihtoehto työurallani. Nuorempana sanoinkin, ettei minusta koskaan tule yrittäjää. Ja jos tuleekin, niin pesulaan en ainakaan tule. Silti tässä sitä ollaan. Vaikka maailma oli myllerryksessä vuonna 2020, kun otin yrityksen hoidettavakseni ja vuodet toisensa perään ovat olleet haastavia, uskon vielä vahvasti tulevaisuuteen ja yrittämiseen Sallassa. Vapaa-aikani vietän suurimmaksi osaksi poronhoidon tai ulkoilun parissa ja matkustaminen on myös minulle tärkeä keino irtaantua työstä.” -Krista-
TIESITKÖ, ETTÄ PESUKONEIDEN KÄYTTÄMÄ VESI LÄMMITETÄÄN HÖYRYLLÄ? KONEET OVAT PÄÄASIASSA MIELEN ENERGIATEHOKKAITA AMMATTIKONEITA. LISÄKSI KÄYTÖSSÄMME ON YMPÄRISTÖMERKITTY PESUAINE.
PYRIMME MYÖS VÄLTTÄMÄÄN MUOVIJÄTETTÄ KÄYTTÄMÄLLÄ UUDELLEENKÄYTETTÄVIÄ PYYKKISÄKKEJÄ.
Voit käyttää kätevää lomakettamme tai lähettää sähköpostia, ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Voit myös ottaa meihin yhteyttä puhelimitse. Jos emme pysty vastaamaan, laita viesti ja palaamme asiaan.
0405001780
itarajanpesupalvelu@gmail.com